Minusta tuli äiti

Tuntuu, että viime kerrasta on taas ikuisuus. Aika tuntuu hujahtavan hirveää vauhtia eteenpäin. Samaan aikaan tuntuu, että ei meidän perheelle sen ihmeempiä kuulu, mutta kuitenkin on tapahtunut vaikka ja mitä. Blogi on ollut mielessäni, vaikkakin aikaa sen kirjoittamiselle on ollut hieman haasteellista löytää tässä vauva-arjessa. 

Varmasti suurin uutinen sitten viime näkemältä on se, että minusta on tullut äiti. Kirppu täyttää lauantaina jo kolme kuukautta, joten hyvä tovi tässä on jo uudenlaista elämää vietetty. Olen nauttinut äitinä olemisesta valtavasti, ja äitiyslomalla oleminen on ollut parasta aikaa elämässäni pitkään aikaan. En muista milloin viimeksi elämä olisi tuntunut näin stressittömältä ja kiireettömältä. Toki olen välillä väsynyt, jos Kirppu heräilee yön aikana useasti syömään, tai täytyy nousta hoitamaan jotain muuta asiaa. Omille harrastuksille ei ole samalla tavalla aikaa ja mahdollisuutta, kun elämä menee eteenpäin pitkälti lapsen ehdoilla, ainakin näin tämän pikkuvauva-ajan, Mutta toistaiseksi ainakin lapsen kanssa puuhailu on tuonut elämään sellaista iloa, ettei muun oman ajan vähentyminen ole haitannut.

Tilanne ei ollut kuitenkaan tämä heti alkuun, vaan pikemminkin aivan päinvastainen. Synnytys ei omalla kohdallani sujunut ihan niin kuin olin etukäteen ajatellut, ja kokonaisuutena synnytyskokemus oli todella traumaattinen. Tarkennetaan sen verran, että synnytys yksistään ei ollut traumaattinen, vaikkei se ihan oppikirjojen mukaan mennyt, mutta kaikki mitä tapahtui sen jälkeen kun sain Kirpun syliini, olisi voinut mennä todella eri tavalla. 

Nyt kun tapahtumista on jo kolme kuukautta aikaa, en enää muista kaikkia yksityiskohtia, ja siihen nähden millainen kaaos meidän perheen alku oli, ollaan tultu jo todella pitkälle. Nyt meillä menee hyvin, mutta edelleen meillä käy lapsiperhespykologi kerran viikossa ja perhesosiaalityöntekijä joka toinen viikko. Olen saanut sekä keskusteluapua että käytännön apua, ja itsevarmuus sekä luottamus siihen että olen hyvä vanhempi, on kasvanut valtavasti.

Kirppu syntyi niin sanotusti "pahimpaan sesonkiaikaan" heinäkuun lopulla, jolloin sairaalassa oli todella kiire. Valitettavasti kiire ja henkilöstöpula johtivat meillä traumaattisen synnytyskokemuksen muodostumiseen sekä muodostivat ison loven luottamukseen sairaalahenkilökuntaa kohtaan. Pienellä pysähtymisellä ja toisen hädän kuulemisella asiat olisivat voineet mennä todella eri tavalla. 

Synnytys kesti 16 tuntia, ja pitkittyi siitä syystä että epiduraali irtosi ja lääkkeen vaikutus ehti loppua. Anestesialääkäriä jouduttiin odottamaan ikuisuudelta tuntuva aika, ja sinä aikana lapsi yritettiin saada syntymään pelkän ilokaasun avulla. Ei onnistunut, ja lopulta supistukset lakkasivat. Kun epiduraali viimein saatiin takaisin ja synnytys uudelleen käyntiin, ponnistusvaihe ei kestänyt enää kuin vartin verran eli suht nopeasti saatiin Kirppu maailmaan. Siinä kohtaa, kun sain pienen nyytin syliini, kaikki aikasempi oli unohdettu ja anteeksi annettu, mutta tottakai olin fyysisesti todella loppu. Me oltiin edellisenä iltana lähdetty sairaalaan vaan tarkistamaan, että oliko lapsivedet menneet ja sille reissulle jäätiin, joten pitkän synnytyksen takia sekä minulla että miehelläni oli kertynyt myös valvomista jo kaksi vuorokautta. Oltiin väsyneitä, minä fyysisesti loppu ja mies henkisesti väsynyt joutuessaan seuraamaan tuskaani vierestä pystymättä tekemään asialle mitään, mutta samaan aikaan oltiin onnellisia.

Jouduimme odottelemaan yövuoroon tulevaa kätilöä, jotta pääsisin suihkuun. Kun yövuoro viimein saapui, oli hänellä valitettavasti aivan liian kiire ja vääränlainen asenne kohdata esikoisensa synnyttänyt äiti, jolle kaikki on uutta, ja muutoinkin synnytyksen jälkeen varmasti jokainen on hyvin herkässä tilassa, oli lapsi kuinka mones tahansa. Minut hoputettiin kiireellä suihkuun ja pois suihkusta, ja jotta en jäisi suihkuun liian pitkäksi aikaa (synnytyssali piti saada vapaaksi), joten kätilö sanoi minulle että suihkussa käyminen voi aiheuttaa pahoinvointia. Voisin suihkutella myöhemmin perhehuoneen puolella kaikessa rauhassa. Suihkuun mennessäni oloni muuttuikin kummalliseksi, ja pelästyin, että nyt olin liian pitkään suihkussa. Sanoin tästä kätilölle, ja halusin vielä tarkentaa, että olo ei ollut niinkään pahoinvointia, pikemminkin minua alkoi puristaa rinnasta, jalat eivät kantaneet ja aloin täristä. Tähän kätilö sanoi, että kaikki oireet johtuivat suihkusta, nyt vaan äkkiä pois sieltä ja pääsisin pyörätuolilla perhehuoneeseen. 

Kello oli jo aika myöhä, kun pääsimme synnytyssalista perhehuoneeseen, ja juuri syntynyt Kirppu tuijotteli maailmaa silmät suurina. Samaiselta kätilöltä kysyin, että miten asiat hoituvat nyt tämän juuri syntyneen lapsen kanssa, kun vanhemmat ovat todella väsyneitä ja valvoneet kaksi vuorokautta, mutta lapsi on todella virkeä. Syödäkin hän varmasti haluaa. Siihen kätilö totesi vain, että tällasta tää nyt on lasten kanssa, jonkun täytyy hänen kanssaan valvoa. En muista hänen sanojaan tarkalleen, mutta sekä minulle että miehelleni jäi sellainen mielikuva, että jonkun täytyy olla valveilla lapsen kanssa koko ajan. Mieheni oli niin poikki, että sammahti samantien kun perhehuoneeseen päästiin, mutta minulla alkoi tästä valvomisen kierre. Sairaalareissu venyi viikon mittaiseksi, kun minä en pystynyt nukahtamaan. Aloin saamaan paniikkikohtauksia joiden luulin johtuvan liian pitkästä suihkussa olemisesta, vaikka todellisuudessa kaikki fyysiset oireet olivat vain seurausta raskaasta synnytyskokemuksesta. En jaksanut kannatella omaa kehoani mistä johtui tärinä, ja olin huutanut keuhkoni hajalle mistä johtui ahdistuksen tunne rintakehässä sekä se, että ääneni hävisi. 

Kiire oli läsnä koko sairaalareissun ajan. Huoneessa käytiin vain nopeasti, en saanut tarvitsemaani tukea lapsen kanssa, ja tuntuu ettei minua kuunneltu. Tuttavapiirissäni ei ole pienten lasten vanhempia, enkä ole itse ollut ennen omaa lasta kovinkaan kiinnostunut lapsista, joten käytännössä pitelin ensimmäistä kertaa lasta sylissäni silloin, kun Kirppu syntyi. Olin niin hukassa, etten tiennyt miten häntä pidellään, olin niin väsynyt etten kunnolla jaksanut edes nostaa häntä, en tiennyt kuinka hänet pestään sairaalan pienessä lavuaarissa tai mitä muutakaan lapsen hoitoon kuuluu. Normaalisti näitä asioita käydään sairaalassa läpi synnytyksen jälkeen, mutta meille iskettiin käteen kasa esitteitä ja yritettiin saada kotiutumaan mahdollisimman pian. Mun valvomiskierre ja ahdistus/paniikkikohtaukset saatiin katkaistua lääkkeillä, ja lisäksi meille luotiin kontaktit erilaisiin lapsiperheille tarkoitettuihin sosiaali- ja psykologipalveluihin.

Oma lukunsa on vielä se, mitä tapahtui sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Väsymys, vilkastunut hormonitoiminta, ylipäätään uuden elämäntilanteen äärellä oleminen sai tunteet pintaat. Anoppi tuli meille auttamaan lastenhoidossa, koska rankan synnytyskokemuksen jälkeen oltiin huolissaan omasta pärjäämisestä ja erityisesti öistä. Sen tarkemmin yksityiskohtiin pureutumatta kahden kotona vietetyn päivän jälkeen tilanne oli eskaloitunut niin pahasti, että minä päädyin akuuttipsykiatrian osastolle vajaaksi viikoksi. Minun epäiltiin sairastuneen lapsivuodepsykoosiin. 

Ensimmäinen kuukausi synnytyksen jälkeen oli kaikenkaikkiaan hirveä. En olisi ikinä voinut edes kuvitella omalle kohdalleni mitään tällaista. Mutta pikkuhiljaa elämä alkoi tasaantumaan. Kuukauden verran söin lääkkeitä mielialojen tasoittamista varten, nukahtamiseen ja tarvittaessa ahdistukseen/paniikkikohtauksiin. Tällä hetkellä nautin lapsen kanssa olemisesta paljon ja koen olevani hyvä vanhempi. Kirppu on hyväntuulinen ja suhteellisen helppo tapaus. Myös puoliso on viimein pystynyt huokaisemaan helpotuksesta, ja luottaa siihen että riidat on takana päin ja sekoilut on sekoiltu. Itse joudun vielä työstämään luottamussuhteen uudelleen rakentamista niin hoitohenkilöstöön kuin läheisiin, jotka olivat jollain tavalla osallisina/läsnä alun hankaluuksien aikaan. Mutta kuten todettua, kolmen kuukauden aikana on tultu todella paljon eteenpäin, ja yleisfiilis tällä hetkellä on todella hyvä. Arki sujuu kivasti ja olen onnellinen meidän pienestä perheestä. 

Loppukevennkseksi HUS:in terveiset perheenlisäyksestä: "Onnea! Teille on syntynyt vauva! Ja sitten alkakaapa painua muualle!"