Astrologinen syntymäkarttani

Tervehdys jälleen pienen blogitauon jälkeen. Viimeisimmän päivityksen jälkeen on tapahtunut taas kaikenlaista, mutta ei kuitenkaan mitään erityisen mullistavaa, joten en edes yritä ottaa kiinni kaikkia käännekohtia elämässäni. Pienen tiivistelmän voisin kuitenkin tähän väliin kertoa. 

Raskaus on sujunut hyvin ja ilman mitään suurempia ongelmia. Laskettuun aikaan on alle kaksi viikkoa, ja tuleva jännittää. Olotila on vaihdellut paljon superväsyneen ja energisen välillä, mutta nyt nämä viimeiset päivät yritän kerätä voimia, levätä ja olla stressaamatta.

Moni on kysellyt, että ollaanko kotiuduttu uuteen kotiimme, mutta sanoisin tähän pikemminkin että "ollaan totuttu". Asiat ei enää häiritse ihan niin vahvasti kuin alussa, mutta tiedostan vahvasti tämän olevan vain väliaikainen koti joten en ole jaksanut ihan hirveästi laitella paikkoja. Haaveet omasta asunnosta ovat heränneet aika vahvasti.

Olen aloittanut myös eräänlaisen terapian. Olen matkallani vielä hyvin alussa ja olotilani on lähinnä hämmentynyt, mutta toivon että saisin ajatuksiini selkeyttä. Olen ollut yllättynyt, kuinka paljon minulla onkaan käsittelemättömiä asioita päässäni, ja kuinka hyvin toisinaan kätken ne. Yhdessä hetkessä tunnen syyllisyyttä siitä, että vien terapiapaikkaa joltain toiselta, enemmän tarvitsevalta, kun taas toisessa hetkessä itken tyynyyn toista tuntia.

Lisäksi pääsimme mieheni kanssa neuvolan kautta toisen palvelun piiriin, joka keskittyy parisuhteen ongelmien ja kipukohtien työstämiseen sekä parisuhteessa tapahtuviin muutoksiin perheenlisäyksen myötä. Olen iloinen että hän suostui tähän "parisuhdeterapiaan" kaikista ennakkoluuloistaan huolimatta. Suhteeseen on kuulunut viime aikoina paljon hyviä hetkiä ja kultaisia muistoja, mutta ADHD tuo edelleen mukanaan haasteita, jotka saavat oloni epävarmaksi tulevaisuutta miettiessäni. 

Ostin itselleni Meri Mortin uutukaisen Magia-kalenterin (kuu-kalenterin), ja siitä intoutuneena päätin selvittää omaa astrokarttaani ja käyttää sitä yhtenä itsetutkiskelun välineenä. Musta tuntuu usein, etten tiedä kuka olen, tai että olen muuttunut sellaiseksi henkilöksi jollainen en haluaisi olla. Välillä säikähdän/pelästyn omia ajatuksiani tai sanojani, ja mm. nämä tilanteet ovat johtaneet noihin edellämainittuihin itkun purkauksiin. Siksi olen ajatellut kokeilla ennakkoluulottomasti erilaisia keinoja selvittää itselleni, että kuka minä olen, millaiseksi haluaisin tulla, mitkä ovat vahvuuteni ja miten tuoda niitä paremmin ilmi, sekä mitä ovat heikkouteni ja kuinka voisin niitä työstää. Satunnaisesti saatan käyttää blogiani alustana tälle työskentelylle, kuten esimerkiksi nyt. 

Loput tästä postauksesta kertovat minun astrologisista merkeistäni syntymäkarttani mukaan. Toisin sanoen, "mitä tähdet kertovat minusta". Tämä on lähinnä muistiinpanoksi minulle itselleni, jotta voin palata näihin teemoihin myöhemmin ja pohdiskella niiden nostattamia kysymyksiä ja ajatuksia. Mikäli aihe kiinnostaa sinua, voit jatkaa lukemista ja selvittää omat merkkisi vaikkapa täällä.

Aurinko - Inspiraatio ja elämän voima 

Aurinko edustaa hengen prinsiippiä joka sisältää inspiraation ytimen kehittämistä omassa itsessämme. Se on elämän valo ja eteenpäin vievä voima. Se on kuin siemen josta kasvatamme oman loistomme. 

Aurinko on elämänilon heijastaja. Kun se on kunnossa, näkee sen peilistä. Arjessa toiminta vastaa silloin asioita joista innostuu. Aurinko on myös auktoriteetin ilmentäjä, myös omassa itsessä. Kun elämän energia virtaa vaivattomasti, oma aurinkoinen olemus loistaa myös ulospäin.

Minun aurinkomerkkini: Leijona

Esiintyjä. Leijonat hakeutuvat aina valokeilaan. He ovat niitä, jotka tunkevat kaikkiin kuviin saadakseen naamansa mahdollisimman laajaan levitykseen. Leijona saattaa tehdä sen aivan tiedostamatta, sillä hänellä on sisäänrakennettu tarve olla esillä jollain tavalla. Sen vuoksi he päätyvät usein myös johtajan tehtäviin, sillä eihän kaikista voi tulla viihdetaiteilijoita.

Arvokas. Leijona on aina hyvin tietoinen omasta arvostaan, ja se näkyy myös hän olemuksestaan. Valovoimaisimmilla Leijonilla on lähes kuninkaallinen hohde heidän ympärillään varsinkin, jos heidän askendenttinsäkin on Leijonassa. Sen vuoksi Leijona voi olla hieman herkkähipiäinen, eikä hän kestä kaikkein ronskeimpia vitsejä itsestään. Toisaalta hänen arvokas olemuksensa vetää usein hänen ympärilleen pienen hovin verran ihailijoita, joille Leijona mielellään suo jakamattoman huomionsa.

Itsekeskeinen. Koska Leijonalla on yleensä vankkumaton itseluottamus ja halu kehittää omia taitojaan, he saattavat vaikuttaa tahtomattaan hyvin itsekeskeisiltä. Tämä korostuu usein etenkin nuorissa Leijonissa. Vanhempien persoonasta on jo elämä kolhinut pahimmat uhot pois. Koskaan Leijonaa ei kuitenkaan voi lannistaa niin, ettei hän uskoisi itseensä. Hän tietää, että hän pystyy, ja Leijonahan yleensä saa haluamansa!

Jalo. Leijona haluaa tehdä jaloja tekoja, joilla on suuri vaikutus kanssaihmisiin. Hänessä myös harvoin on mitään pahantahtoista, vaan heidän aikomuksensa ovat aina vähintään ylevät. Hänen aurinkoinen olemuksensa on lähes naiivi, ja hänet saattaa helposti kuvitella ritariksi kiiltävässä haarniskassaan. Hän on sitä varmasti puhtaimmillaan, kun ryhtyy taistoon pahaa vastaan.

Karismaattinen. Leijonat ovat lähes poikkeuksetta hyvin karismaattisia. He ovat täydellisiä seuraihmisiä, ja viihtyvät lähes millaisessa porukassa tahansa. Ihmiset miellään lähestyvät heitä saadakseen edes hetken olla heidän huomionsa kohteena. Karisman takana on yleensä Leijonien puhdas hyväntahtoisuus ja itsevarmuus, joka on monille vastustamaton yhdistelmä. Monet Leijonat ovat hyvin tietoisia omasta karismastaan, ja nauttivat sen tuomasta huomiosta. Mitä enemmän Leijona saa huomiota, sitä enemmän hän kukoistaa.

Lojaali. Leijona on varmasti yksi eläinradan uskollisimmista ystävistä ja läheisistä. He ovat urhoollisesti ystäviensä apuna tilanteessa kuin tilanteessa, ja puolustavat näitä leijonan raivolla. Vihainen Leijona voi olla hyvinkin pelottava näky, ja sen vuoksi onkin parempi pitää Leijona aina hyväntuulisena. Perhettään kohtaan Leijona on suojeleva ja hyvin rakastava. Hän ei ehkä ole se käytännöllisin perheenäiti tai ystävä, mutta sen hän korvaa ylenpalttisella kiintymyksellään. Leijonan lapset, kumppani ja lapset saavat aina hänen jakamattoman huomionsa tilanteessa kuin tilanteessa.

Ylellinen. Leijona haluaa aina parasta, koska hän kokee luonnollisesti ansainneensa sen. Leijona tekee mielellään ympäristöstään ja arjestaan hieman ylellisempää ostamalla parempaa laatua tai suosien parempaa palvelua. Hänelle ei tuota juuri ongelmaa vaatia itselleen asioita, sillä miksi ne muuten olisivat olemassa. Hänethän on luotu kuninkaallisiin puitteisiin. Joskus vain joutuu tekemään hieman töitä saavuttaakseen ne.

Dramaattinen. Leijonalle monet tapahtumat ja asiat ovat yleensä elämää suurempia asioita, ja sen vuoksi elämä hänen kanssaan voi olla päätymistä draamasta draamaan. Leijonalla ei nimittäin usein ole vaikeuksia ilmaista mielipidettään asioiden tolasta. Ilmaisut voivatkin olla hyvin voimallisia, mutta yleensä hänen lähipiirinsä on jo tottunut niihin. Toisaalta ne myös rikastavat arkea, sillä Leijonan kanssa mikään asia ei ole koskaan harmaata.

Valoisa. Optimistisuutensa ja karimansa vuoksi Leijona tuo iloa aina jokaiseen kohtaamaansa tilanteeseen. Hän osaa asettaa asiat aina hieman parempaan valoon, eikä jaksa koskaan märehtiä epätoivossa kovin pitkään. Leijona tykkää juhlia, ja hänellä on lyömätön taito tehdä arjestakin juhlaa.

Vahva. Leijona kestää yllättävän paljon, vaikka hän saattaa vaikuttaakin joskus katkennutta kynttään ruikuttavalta diivalta. Tosipaikan tullen hän kuitenkin näyttää todellisen vahvuutensa, ja saattaa yllättää vastustajansa täysin. Leijona ei ole vain kaunista kimalletta ja krumeluuria, vaan hänellä on sitkeyttä ja tarmoa ylittää vaikeammatkin esteet. Siinä häntä auttaa jälleen hänen optimistinen ja itsevarma luonteensa. Leijona menee vaikka läpi harmaan kiven halutessaan.


Kuu - Alitajunta, reagointi, koti 

Kuu ilmentää sielun prinsiippiä alitajunnan kautta. Se ilmenee välittöminä tuntemuksina ja reagointitapana tilanteissa. 

Kuu varoittaa ahdistuksen tuntemuksella tilanteista joissa jokin on vialla tai itselle sopimatonta vaikka muuta vakuutettaisiin. 

Kuu edustaa yön puolta ja siten syvempää minää kuin mikään muu astrologinen tekijä kartalla. 

Kuuta, sielun syvintä olemusta ja sen tuntemuksia ei ole mahdollista järjellisen johdonmukaisella käytösmallilla tai hypnoosillakaan täysin vaientaa eikä se olisi tarkoituksenmukaistakaan.

Minun kuumerkkini: Kaksonen

Kuu Kaksosen vilkkaassa, viestintään suuntautuneessa laadussa merkitsee että olet todennäköisesti utelias yksilö, jolla on aktiivinen ja monipuolinen mieli. Kaksonen on ilma-merkki , joka ohjaa viestintää, tietojen tai ideoiden vaihtoa ja järjestelmiä joiden rajoissa sosiaalinen organisaatio toimii. Näin ollen saatat huomata, että sinulla on luontainen tarve tietää mahdollisimman paljon ympärillä olevasta maailmasta, ja voit omata kykyjä numeroihin, puheeseen tai kirjalliseen sanaan.

Kaksoset on myös muuttuva merkki, mikä viittaa erilaisuuden ja muutoksen tarpeeseen. Olet helposti mukana uusissa asioissa, etsimässä stimulaatiota. Olet todennäköisesti hyvin mukautuva, ja rakastat kaikkea uutta. Voit olla vaistomainen monitoimilaite, ja voit tavallisesti liittyä moneen tehtävään samaan aikaan. Jotta tästä ei seuraisi hermoston stressitilaa yritä välttää liikaa hajontaa, joka ei ole hyväksi mentaaliselle hyvinvoinnille.

Tämän merkin ydin on viestintä. Todennäköisesti nautit tietojen jakamisesta muiden kanssa, ja voit olla hyvin puhelias. Löydät itsesi erilaisista ryhmistä ja tilanteista joissa voi vaihtaa tietoja ja ideoita. Tieto, ajattelu ja uuden oppiminen ovat emotionaalisen hyvinvoinnin perusta. Todennäköisesti olet parhaimmillasi kun olet aktiivisesti oppimassa jotain uutta. Kaikki tieto on sinulle tärkeää, eikä sinun tarvitse tehdä syvällistä tutkimusta, jotta tuntisit itsellesi tarpeeksi. Sitten kun olet tajunnut ajatuksen tai mielipiteen perustan, saatat olla tyytyväinen ja olet valmis siirtymään eteenpäin. Kuin sosiaalinen perhonen, saatat joutua siirtymään henkilöstä toiseen, keräämällä tietoja, ideoita tai tosiasioita ennen kuin voit jakaa oppimasi muille. Sinun on tiedettävä, mitä ympärillä tapahtuu ja nautit jakaessasi muille tietoa, jota luulet muidenkin tarvitsevan.

Joskus tämä tiedon rakkaus voi ulottua juoruiluun. Sinulla saattaa olla heikkous skandaaleille, pinnallisiin uutisiin ja roskalehtiin. Haluat tietää, mitä tapahtuu muiden ihmisten elämässä. Tämä sopii hyvin sinulle, kun rakkautesi tietämykseen herättää hyvää keskustelua ja kiinnostusta ympäröivään maailmaan. Kun menet äärimmäisyyksiin, juorut voivat kääntyä sinua vastaan. Saatat huomata, että muut voivat kokea sinut epäluotettavaksi tai pinnalliseksi. Toiset voivat huomata ettei sinulle voi uskoa salaisuuksia, ja näin sinut voidaan sulkea pois heidän henkilökohtaisen elämänsä todellisista yksityiskohdista. Tai voit houkutella luoksesi henkilöitä, joita kiinnostaa vain muiden epäonnistuminen. Harkinta on tärkeä piirre kehittää kuuta tässä merkissä. Koska olet kiinnostunut kaikesta, se ei tarkoita sitä, että sinulla on oikeus levittää kaikkea tietämääsi. Tasapainoilu tiedonvälityksen ja juoruilun välillä kuuluu Kaksosen kasvupolkuun.

Sinulla voi olla erityinen kyky saada toiset tuntemaan itsensä hyviksi sen mukaan, mitä sanot. Koska tiedät, miten vaalia sanoja, saatat sanoa oikeat sanat juuri oikealla hetkellä, jotta muut saisivat jälleen elämäniloa ja valoa. Kaksonen on merkki, joka tunnetaan huumorista ja viihteestä. Voit vaistomaisesti tietää, miten pitää asioita ilmaista hauskasti. Sinulla on todennäköisesti epätavallinen kyky kääntää keskustelu, kun sitä tarvitaan elämän kirkkaammalle puolelle. Olet luultavasti myös erittäin hyvä tunteiden määrittämisessä ja analysoimisessa. Sinulla on mahdollisuus kategorisoida kokemuksia objektiivisen tosiaseman perusteella, mutta voi olla vähemmän mukava tuntea mitä tapahtuu. Tässä mielessä voit yrittää välttää syviä tunne-elämyksiä, tuntea itsesi luotettavammaksi järkevällä tai loogisella tasolla, jossa voit analysoida tiettyä tilannetta, luokitella sen ja jatkaa. Ajan mittaan sinun on opittava syventämään emotionaalisia kokemuksiasi, jotta voit oppia, miksi tiettyjä tunteita esiintyy. Sen sijaan, että irrotat itsesi emotionaalisesta osallistumisestasi, saatat huomata, että tunteiden kokeminen auttaa laajentamaan sosiaalista ohjelmistoasi.

Sinulla voi olla vaistonvaraisia kykyjä operoida sanoilla ja numeroilla. Saatat olla hyvä pitämään kirjanpitoa tai mikä tahansa kaupankäyntiin liittyvää toimintaa. Voit myös rakastaa kaupankäyntiä, nauttien hälinästä, joka liittyy sekä vaihtokauppaan että vähittäiskauppaan. Saatat olla melkoinen flirttailija, ja rakkaus voi siirtyä yhdestä ihailijasta seuraavaan kädenkäänteessä. Kotini on siellä missä hattuni sanotaan laulussakin ja tämä voisi olla Kaksosenkin motto.


Nousumerkki - kehittyvä identiteetti 

Persoonallisuus jota kehitetään elämän aikana ja suhteessa muihin ihmisiin. Usein se käy nousumerkin edustamien teemojen molempien ääripäähaasteiden kautta. Nousumerkki alkaa asettua tavallisesti 28 – 30 vuoden iässä.

Minun nousumerkkini: Neitsyt

Nouseva neitsyt on organisaattori ja analyyttinen henkilö, joka paneutuu yksityiskohtiin. Minä-kuva on hänellä usein turhan itsekriittinen ja vaativa, toisinaan hyvin tuomitseva muita kohtaan. Nousevan neitsyen haastena onkin liiallinen täydellisyyden tavoittelu, jonka seuraamuksena hän voi kokea ahdistusta, perfektionismia tai turhamaisuutta. Hänen vahvuus on realismi, joka voidaan yhdistää asioiden laajempaan ymmärrykseen ja asioiden tutkimiseen.

Nousevan neitsyen on tärkeä oppia ihmissuhteiden kautta kohtaamaan asioita myös tunneperäisesti loogisuuden sijaan. Hänen tulee kohdata itsensä sisimmässään niin vanhemman kuin lapsenkin roolissa, ja tunnistaa kuinka henkisyys ja loogisuus voivat kulkea käsi kädessä

Kommentit

Suositut tekstit