Milloin ruuasta tuli viholliseni?

Halusin kirjoittaa seuraavaksi aiheesta, joka on jo pidemmän aikaa aiheuttanut ylimääräistä stressiä elämääni vaikka niin ei missään nimessä pitäisi olla. Nimittäin suhde ruokaan.. Mulla oli tässä pari päivää sitten verkkotapaaminen terveydenhoitajan kanssa missä keskusteltiin aiheesta, ja se on herättänyt monenlaisia ajatuksia. En ole nyt täysin varma että mikä tarkalleen ottaen oli hänen virkanimikkeensä, joten kutsun häntä vain yleisesti terveydenhoitajaksi. Mut ohjattiin alunperin ravitsemukseen erikoistuneen henkilön etävastaanotolle, mutta tapaaminen ei onnistunut kun hänellä oli ongelmia verkkoyhteyden kanssa. Mun aika siirrettiin sitten toiselle henkilölle enkä ole varma, että oliko ravitsemus hänen erikoisalaansa ollenkaan. Voisin melkein veikata että ei, koska mulla ei jäänyt tästä tapaamisesta kauheen positiivista fiilistä.

Ennen kuin mennään näihin tapaamisen aikana koettuihin fiiliksiin niin mä avaan vähän taustoja mun suhteesta ruokaan, omaan kehoon, minäkuvaan ja syömiseen. 

Jos mä yritän miettiä, että milloin kaikki alkoi, niin mun on tosi vaikea hahmottaa mitään tiettyä ajankohtaa. Vaikka oon suurimman osan elämästäni ollut niin sanotusti normaalipainoinen, yleisten mittareiden mukaan määriteltynä, niin mulla on aina ollut tietynlainen taipumus oman kehon tarkkailuun. Kerran aikaisemmin mun paino on livahtanut ylipainon puolelle, mutta päättäväisyyden avulla sain kilot karistettua. Tällä hetkellä ollaan taas (painoindeksin mukaan) lievästi ylipainon puolella, mutta nyt sieltä alaspäin tuleminen ei olekaan ollut kovin helppoa. Musta tuntuu, että mun suhde ruokaan on ehkä vääristynyt entisestään, ja ehkä myös ikä ja hieman hidastunut aineenvaihdunta tuo omat haasteensa. 

Niin kauan kun muistan, niin mun suhde ruokaan ollut sellainen että hirveen helposti rupean demonisoimaan tiettyjä ruokia tai ruoka-aineksia. Mä en osaa jotenkin katsoa neutraalisti asiaa, ja mulle on hyvin vieras toimintamalli se, että kaikkea saa syödä kohtuudella. Ymmärrän tottakai järjellä ajateltuna että noinhan sen pitäisi mennä, mutta omalla kohdalla sen toteuttaminen on yllättävän haastavaa. Pahimpia internet-artikkeleita mulle on ne, joissa kerrotaan että milloin mikäkin ainesosa on mustalla listalla, koska ne ikäänkuin tahtomattani syöpyy mun alitajuntaan. Mun päässä valtaa pitävät ajatuset kertoo esimerkiksi, että "Hiilarit on iso nounou. Hedelmissä on hedelmäsokeria, niitä pitää välttää. Ei mitään eineksiä eikä valmisruokia eikä varsinkaan noutoruokia. Karkit, sipsit ja muut herkut on maailman suurin synti. Kaikki, missä on lisättyä sokeria tai hedelmäsokeria - pois ostoslistalta. Ei rasvaa! " Tätä ajatusmallia kun rupeaa viemään käytäntöön, niin vaikea on löytää asioita joita saisi syödä. Seurauksena tästä on myös se, että kun sinnittelee todella tiukalla ruokavaliolla, niin hyvin herkästi luiskahtaa toiseen ääripäähän. Kun ravinnosta ei saa riittävästi energiaa, väsyy, ja yhtäkkiä himoitsee kieltolistalta kaikkea mahdollista. Pian löydän itseni jostakin piilosta ahmimasta sellaiset määrät niitä kaikkein epäterveellisempiä vaihtoehtoja, että siitä olisi riittänyt useammallekin ihmiselle. Sitten tulee katumus, ryhdistäytyminen, ja oravanpyörä on valmis.

Vuoden vaihteessa tein sen perinteisen uuden vuoden lupauksen: "Nyt rupean pitämään parempaa huolta kehostani, liikkumaan enemmän ja syömään terveellisemmin!" Musta tuntuu, että tietoa multa löytyy miten pitäisi toimia, mutta samaan aikaan kuitenkaan ei. Mä oon vähän sen tyylinen ihminen että kun päätän jotain, tai innostun oikein kunnolla, niin se käsillä oleva asia vie kaiken mun huomion ja panostan siihen ihan täysillä. Alkuvuodesta se oli tämä elämäntaparemontti, mutta kun sitten huomasin että toivottuja tuloksia ei syntynytkään, niin sitä seuraava epäonnistumisen tunne on myös aika valtaisa ja lamaannuttava. Jotain mä selkeesti oon tehnyt väärin, ja siksi päätinkin ottaa yhteyttä YTHS:lle. Kaipasin sitä, että joku ottaa mun lautasen syyniin ja kertoo että missä vika piilee.

Tässä kun oon nyt pari päivää saanut pyöritellä ajatuksiani, niin oon saanut jokseenkin selkiinnytettyä itselleni näitä omia kompastuskiviä, mutta tuon etävastaanoton aikana terveydenhoitajan kanssa keskustellessa olin vielä hieman hukassa. Alotetiin käymällä läpi että mitä nyt oon viimesimpänä syönyt, mitkä on mun liikuntatottumukset ja mitä mä koin omiksi ongelmakohdikseni. Ja valitettavasti mulle jäi tästä kaikesta sellainen fiilis, että mua ei ymmärretty alkuunkaan. 

Mä oon henkilö, joka hirveen herkästi seilaa isoilla aalloilla äärilaidasta toiseen. Mä saatan noudattaa jotain supertarkkaa dieettiä useamman kuukauden todella tunnollisesti, mutta on myös jaksoja kun mä en viikkoihin tai kuukausiin jaksa miettiä syömisiäni ollenkaan. Kun mä kerroin tälle terveys-henkilölle millasta mun herkuttelu saattaa pahimmillaan olla, se käännettiin siihen muotoon että mä syön aina sillä tavalla. Kun mä kerroin, että liikunta ei oo ikinä ollut mulle oikein sellanen intohimo, se käännettiin niin että musta liikunta olisi jotenkin vastenmielistä. 

Häneltä saamani ehdotukset eivät tuntuneet oikein millään tapaa relevanteilta, vaan pikemminkin suoraan jostain kirjasta lainatuilta jonne on koottu fraaseja jokaiselle terveydenhuollossa työskentelevälle. Esimerkiksi: moni on varmasti tietoinen siitä, kun terkkarille menee manitsemaan tupakonnista. Vaikka sanoisi, että juhannuksena saatan yhen polttaa kun se on sellanen vanha tapa. Oli alkuperäinen vaiva mikä tahansa, niin se johtuu siitä yhdestä jussina poltetusta tupakasta ja sulle annetaan kaikki ohjeet ja vinkit tupakoinnin lopettamiseen. Samaan tyyliin musta tuntui, että kun mä kerroin nyt mitä oon syönyt, niin sielä oli muutama sellanen ns. "triggeri" mihin tää terveydenhoitaja terhakkaasti tarttui että ahaaa, tää on se juttu, tästä pitää luopua! Kerroin kokeilleeni reseptejä tilaamastani keittokirjasta, joka on laillistetun ravitsemusterapeutin suunnittelema, joista viimeisimpänä olin tehnyt banaanileivän jossa viipaleen päälle laitettiin teelusikallinen maapähkinävoita. Kuuntelin varmaan vartin verran miten paljon maapähkinävoissa on kaloreita ja että laihduttajan ei sitä pitäisi missään nimessä syödä. Toinen, ehkä vielä parempi esimerkki on se, kun mainitsin paheekseni energiajuomat. Valitsen aina sokerittoman version, josta myös mainitsin, mutta aika pitkään sain kuunnella miten valtavasti energiajuomista tulee huomaamattaan ylimääräisiä kaloreita. Todellisuushan on se, että sokerittomassa energiajuomassa on tavallisesti 0-15 kaloria per tökki/pullo. Eivät ne tietenkään mitään terveysjuomia ole, sen tiedän, ja varmasti niistä olisi hyvä yrittää pyrkiä eroon, mutta kyllä ongelmieni juuret ovat mielestäni jossain muualla.

Loppuviimein me tultiin kyllä yhteisymmärrykseen siitä, että ennen kuin voin saada mun syömiset kuntoon, niin mulla on paljon töitä tehtävänä oman pään kanssa. Ja sainkin ajanvarausluvan taas uudelle henkilölle kenen kanssa voisin käydä läpi minäkuvaan vaikuttavia tekijöitä, mutta myös stressaavia elämäntapahtumia jotka on ehkä laukaisseet jonkinlaisen tunnesyömisen. Mulle ehdotettiin myös tällaiseen ravitsemusryhmään liittymistä, jossa saisi ravitsemusterapeutilta vinkkejä syömiseen. Tämä kieltämättä kuulostaa hyvältä, mutta toivon että kyseessä ei ole sama tai samantyylinen ryhmä jossa olin jo helmikuussa. Tässä edellisessä ryhmässä jokaisen tuli kuvata kahden viikon ajan kaikki, mitä päivän aikana söi ja joi, ja ladata kuvat yhteiselle alustalle. Sounds good. Olin siinä käsityksessä että ravitsemusterapeutti kommentoisi näitä kuvia, mutta koko kahden viikon aikana yhtäkään kuvaa ei kommentoitu. Ravitsemusterapeutti jakoi pari linkkiä liittyen lautasmalliin, kasvisten syöntiin (puoli kiloa päivässä) ja liikunnan merkitykseen painonpudotuksessa. Ei siis varsinaisesti mitään uutta. Ryhmä oli myös todella hiljainen, harva kuvia latasi, joten vertaistukea tai ideoita muiltakaan ei oikein tullut. Lisäksi kaksi viikkoa on todella lyhyt aika tällaiselle projektille. Itse pystyn helposti kaksi viikkoa elämään ja syömään kaikkien ihanteiden mukaisesti, kun tiedostan että joku tarkkailee sitä, mutta heti rymän päätyttyä on helppo palata paheiden pariin. Esimerkiksi kaksi kuukautta olisi paljon parempi aika tällaiselle projektille, sillä siinä alkaisi varmasti jo näkyä ne heittelyt ääripäästä toiseen ja ongelmat tunnistettaisiin.

Tästä sain kuitenkin pienen kipinän instagram-tilin perustamisesta, jossa pitäisin ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa. Ajatuksenani on siis pitää kirjaa syömisistäni mahdollisimman tarkasti ja mahdollisimman rehellisesti kuvaamalla mm. ainekset joita olen ruuan valmistuksessa käyttänyt, mutta myös kaikki herkut mitä tulee ohimennen napsittua. Latailen myös kuvakaappauksia SportsTracker-sovelluksesta aina kun olen liikuttanut itseäni jollain tavalla sekä pidän kirjaa painon muutoksista. Myös muutoksia omassa kehossa yritän kuvata, vaikkei se kovin miellyttävää tällä hetkellä olekaan. 

Tämä instagram-tilin luominen oli ehdottomasti hyvä ajatus, sillä se on antanut minulle mahdollisuuden tarkastella ruokailutottumuksiani ikäänkuin ulkopuolisen silmin. Minun on ollut hirveän helppo tutkia muiden painonsa kanssa kamppailevien ruokakuvia ja tehdä parannusehdotuksia, mutta omalle toiminnalleen on jotain syystä ollut sokea. Vaikka silloin helmikuussakin ruokiani kuvailin tuossa hiljaiseloa viettäneessä ravitsemusryhmässä, niin sielläkin ongelmana oli ehkä se että kuvia katsottiin yksi kerrallaan / annos kerrallaan, kun taas instassa näen profiiliani katsomalla koko päivän syömiset / useamman päivän syömiset kerralla. Ja se on ollut minulle aika silmiä avaavaa. Pitkään luulin, että annoskokoni on liian suuri ja paino ei siksi laske, mutta tällä hetkellä näyttää päinvastoin siltä että syön todella vähän ja turhan yksipuolisesti. Tämän päivän syömiset koostuvat esimerkiksi seuraavista: aamupalaksi kaurapuuro siemenillä höystettynä, lounaaksi perunamuusi, vegenakeista tehty kastike ja salaatti, ja iltapalaksi kaksi siemennäkkäriä (salaattia päällä). Lisäksi olen juonut kaksi isoa kuppia kahvia. Monesti mulla päivä alkaa hyvin syömisten suhteen, syön aina aamiaisen ja lounaan, mutta sitten unohdan loppupäivästä syödä. Joskus se kostautuu sillä että sorrun herkkuihin, ja toisinaan "paastoan" koska on tullut herkuteltua. 

Aijon jatkaa toistaiseksi tämän instatilin päivittelyä, ja toivon että sen avulla saisin tehtyä pysyviä muutoksia ja muokattua myös tätä omaa suhtautumistani ruokaan. Sen kuitenkin tiedostan, että olen hyvin hyvin alkutaipaleella omassa elämäntaparemontissani ja muutoksia tulisi tehdä paljon, mutta yritän olla sortumatta hätäilyyn. Uusien tapojen opettelu tapahtuu parhaiten yksi asia kerrallaan. Yritän myöskin olla asettamatta itselleni mitään aikarajoja, milloin ja minkä verran tuloksia pitäisi olla, ja se pahin kaikista: olla vertaamatta itseä ja omia tuloksia muihin. 

Sanonpahan tähän loppuun vielä, että mahtoi tulla sekava ja poukkoileva teksti, mutta mukavaa jos jaksoit lukea tänne asti! Tähän aiheeseen aika varmasti palataan vielä myöhemmin, mutta toivottavasti siihen mennessä positiivisten muutosten valossa. Ihanaa viikonloppua jokaiselle siellä! <3