Joulun perinteet, osa 1

 

Tänään kirjoittelen hieman positiivisempia juttuja. Joulu on pian täällä, ja mä rakastan joulua valtavasti. Aika siirtyä siis niihin tunnelmiin. Tänä vuonna oon joutunut hakemaan joulufiilistä aika pitkään, enkä ole ihan samalla innolla jaksanut touhuta ja laittaa mitä vaikka viime vuonna, mutta kyllä se joulufiilis siellä on. Ajattelin buustata tätä joulufiilistä nyt myös kirjoittelemalla tänne blogiin itselleni tärkeistä jouluperinteistä. Ajattelin tehdä jouluperinteistäni jonkinlaista "juttusarjaa", jota voin jatkaa myös tulevina vuosina kun sesonki on taas ajankohtainen.

Mä rakastan ns. "vanhan ajan joulua", sen tunnelmaa ja perinteitä, mutta toisaalta aika rohkeasti myös rikon perinteitä ja muovaan niitä itselle sopivimmiksi. Kulttuuri jossa elämme, muuttuu hurjaa vauhtia ja joitain sata vuotta vanhoja perinteitä on mahdotonta istuttaa nykypäivään. Toisaalta taas maailma pyörii samaa ratasta pitkin, ja esimerkiksi se ei tule muuttumaan että joulun/talvipäivänseisauksen jälkeen päivä pitenee ja valon määrä kasvaa. Tämän päivän kirjoitukseni liittyykin tähän seikkaan.

Jouluhalko

Suomessa vähemmän tunnettu jouluhalko on ollut mielestäni aina todella kiehtova perinne. Taisin tutustua tähän ensimmäistä kertaa teini-ikäisenä, kun olin valtavan kiinnostunut wiccalaisuudesta ja lueskelin wiccalaisten Yule-perinteistä. Jouluhalko on ollut suurehko halko, joka on poltettu takassa Yulen aikaan, ja myöhemmin se muuttui pienemmäksi ja koristeellisemmaksi elementiksi joulupöytään, jossa on voitu polttaa kynttilöitä. Nyttemmin jouluhalko tunnetaan yleisemmin halon muotoon tehtynä leivonnaisena.

Halon polttaminen symboloi kasvavaa valon määrää, piteneviä päiviä. Meillä täällä Suomessa vuodenaikojen vaihtelu on iso osa vuodenkiertoa ja valon kasvamisen ja vähenemisen havaitsee helposti. Siksi tämä keskieurooppalainen perinne sopii mielestäni meille myös oikein hyvin. Jouluhalko tuo jouluun myös hieman syvempää merkitystä. Halon polttamisen yhteydessä on hyvä syventyä pohtimaan elämän kulkua, vuoden kiertoa ja uuden, valoisan vuoden alkamista. En ole uskonnollinen ihminen enkä välitä kristillisistä jouluperinteistä, mutta tykkään hiljentyä itsetutkiskelun pariin aina silloin tällöin, tasaisin väliajoin.

Omissa, menneissä jouluissani jouluhalko on löytynyt muutamia kertoja leivonnaisena joulupöydästä, ja vanhempieni luona joulua viettäessä pääsee aina nauttimaan takkatulen loimusta. En ole kuitenkaan valinnut "the jouluhalkoa", sillä vanhempani ovat pitäneet kaikkea tällaista enemmänkin hihhulien hommana enkä ole viitsinyt turhan päiten hieroa sellaisia asioita vasten heidän kasvojaan joita he eivät edes halua ymmärtää. Olen kuitenkin päättänyt, että ensi joulusta alkaen haluan pikku Kirpun kanssa valmistaa jouluhalon, jonka voimme yhdessä polttaa takassa niinä jouluina kun siihen on mahdollisuus, kertoen hänelle samalla mistä perinne juontaa juurensa. Sitten, kun hän ymmärtää enemmän asioita, voimme keskustella asioista syvällisemminkin. Kun halon koristelee esimerkiksi havuilla ja muilla poltettavaksi sopivilla koristeilla, voi perinteen naamioida myös lapsen kanssa tehtävään askarteluun ja satuiluun niiden henkilöiden silmissä, jotka eivät muutoin perinnettä ymmärrä.

Mä oon valtavan innoissani siitä, että ensi joulusta alkaen pääsen opettamaan näitä itselle tärkeitä perinteitä Kirpulle. Haluan tehdä kirpun jouluista taianomaisia ja satumaisia, ja toivon että hänelle jää jouluista yhtä lämpimiä muistoja, mitä itsellänikin on. Vielä tänä jouluna aijon vain itsekseni hiljentyä takkatulen ääreen ja kirjoitella ajatuksiani päiväkirjaan. Joko huomenna, kun on virallisesti talvipäivänseisaus, tai vasta aattona.